But... You're a Duck! – Steve Gerberin Howard The Duck

"'This is no joke!' There it is. The cosmic giggle. The funniest gag in the universe. That life's most serious moments and most incredibly dumb moments are often distinguishable only by a momentary point of view. Anyone who doesn't believe this probably cannot enjoy reading Howard the Duck."

- Steve Gerber, Howard the Duckin luoja ja kirjoittaja

"It's a film about a duck from outer space... It's not supposed to be an existential experience."

- Vuonna 1986 ilmestyneen Howard the Duck -elokuvan tuottaja Gloria Katz

Amerikkalaisen Howard the Duck -sarjakuvan tunnuslause oli "vankina maailmassa, jota hän ei luonut". 70-luvun Amerikassa ei tarvinnut olla puhuva toisesta ulottuvuudesta tullut ankka tunteakseen vastaavia tunteita. Yhä jatkuva Vietnamin sota, Watergate-skandaali, sosiaaliset ongelmat, öljykriisi, lama, ristiriidat etnisten ryhmien välillä ja yleinen 60-luvun lupauksien murentuminen piinasivat Yhdysvaltoja "minävuosikymmenellä". Tähän ilmapiiriin kirjoittaja Steve Gerber (1947-2008) toi vuonna 1973 ulkopuolisuuden symbolin, pahantuulisen ja kyynisen Howard the Duckin.

Gerber oli ennen Howard the Duckia kirjoittanut tarinoita sellaisiin Marvel Comicsin supersankarilehtiin, kuten Daredeviliin, Iron Maniin ja Prince Namor The Sub-Marineriin. Hän alkoi kuitenkin nopeasti kehitellä omaa persoonallista kirjoitustyyliään, jossa sekoittuivat yhteiskunnallinen satiiri ja absurdi huumori. Gerberin uusi, persoonallisempi ote näkyi sellaisissa sarjakuvissa, kuten The Defenders, Man-Thing, Son of Satan ja Omega The Unknown. Hänen rakastetuin luomuksensa, Howard-niminen puhuva vesilintu, tupsahti kuvioihin Adventure into Fear -lehden joulukuulle 1973 päivätyssä numerossa 19. Vaikka Howard the Duckia julkaisikin supersankareistaan tunnettu Marvel-kustantamo, se oli lähempänä 60-luvun loppupuolella syntyneitä underground-sarjakuvia kuin valtavirran supersankarisarjakuvia. Lehden kummallinen huumori toimi epäilemättä myös lapsille, mutta se oli selvästi suunnattu aikuisemmalle yleisölle.

Howardin ulkomuodon suunnitteli piirtäjä Val Mayerik, jolle Gerber oli antanut ohjeeksi vain: "Mitä tahansa teetkin, älä pue sitä merimiesasuun." Lopulta Mayerik puki ankkansa nuhjuiseen puvuntakkiin, vanhanaikaiseen lierihattuun ja taiteili sen sormiin aina niissä viihtyvän sikarin. Alun perin ankka ilmestyi Man-Thing-tarinaan "multiversumin" ulottuvuuksien sekoittuessa ja sen oli tarkoitus olla mukana vain parin numeron verran. Gerberin näyttäessä luomuksensa lehteä toimittaneelle Roy Thomasille hahmoon vähemmän ihastunut Thomas vastasi: "Ok. Hankkiudu siitä eroon mahdollisimman nopeasti."

Heti seuraavassa Man-Thing-tarinassa (Man-Thing # 1) Howard putosi mystiseen pyörteeseen ja hävisi limboon, mutta lukijat eivät unohtaneetkaan sitä yhtä helposti kuin Gerber ja Thomas. Kun eräs suivaantunut fani lähetti Marvelin toimistolle puoliksi syödyn ankan raadon ja viestin "murhaajat" 12 huutomerkin kera, Gerber tajusi, että hänellä oli käsissään mahdollinen hitti.
Howard the Duck palasi omassa sarjassaan Giant-Size Man-Thingin (tsihihihi...) numerossa 4. Alusta asti oli selvää, etteivät Howardin seikkailut tulisi olemaan normaaleja Marvel-tarinoita.

Ensimmäisissä, Frank Brunnerin piirtämissä, Howard-tarinoissa ankka päätyi Clevelandiin, jossa se kohtasi sellaisia vastustajia, kuten ihmissammakko Garkon ja vampyyrilehmä Bessie the Hellcow'n. Clevelandin maine oli 70-luvun alussa poikkeuksellisen huono. Kaupunki oli ansainnut liikanimen "mistake on the lake" rahaongelmiensa, urheilujoukkueidensa huonon menestyksen ja sen läpi kulkevan Cuyahoga-joen saasteisen veden sytyttyä palamaan vuonna 1969*. Epäilemättä pitkälti näistä syistä yhteiskuntakriittinen Gerber oli valinnut sen Howardin adoptoiduksi kotikaupungiksi.

Howardin seikkailut Giant-Size Man-Thingissä olivat hauskoja, mutta sarjakuva lähti kunnolla käyntiin vuonna 1976, kun Marvel lopulta julkaisi Howard the Duckin oman lehden ensimmäisen numeron. Cuyahogan saastuneella rannalla nousevasta luottokorteista tehdystä tornista Howard löysi murhanhimoisen Pro-Ratan, "kosmisen kirjanpitäjän", lisäksi myös uskollisen seuralaisensa, osa-aikaisen muotokuvamallin Beverly Switzlerin. Perinteisestä "neidosta pulassa" tuli Howardin matkakumppani ja (tavallaan) tyttöystävä tämän epätodennäköisen ja aina persaukisen parivaljakon ajautuessa toinen toistaan absurdeimpiin seikkailuihin ensin Clevelandissa ja sitten matkallaan halki Amerikan. Vähitellen Gerberin juonet kehittyivät yhä kunnianhimoisimmiksi jättäen taakseen Howardin varhaisten seikkailujen kauhuparodiat.

Howard the Duckin parhaat numerot ovat samalla sekä hauskoja että ajatuksia herättäviä ja huimasti edellä aikaansa. Lehden numerossa 8 Howard päätyy All-Night-Partyn presidenttiehdokkaaksi parodisessa mestariteoksessa, jonka ansiosta hän sai myös tuhansia ääniä oikeissa vuoden 1976 presidentinvaaleissa. Huikea on myös surrealistinen eksistentialistinen numero 10, jonka painajaismaisessa unitarinassa "Out of the Egg... Into the Frying Pan" ankka on ihmiselämän ikuisuuskysymyksien äärellä.

Päästyään myös itse toimittamaan kirjoittamaansa lehteä Gerber sai yhä enemmän taiteellista vapautta ja hänen tarinoistaan tuli yhä kokeellisempia. Tyyli huipentui lehden numerossa 16, jossa deadlinesta myöhästynyt Gerber julkaisi kuvitetun esseen kokemuksistaan sarjakuvabisneksessä. Sama numero sisälsi myös kulttimainetta ansainneen "pakollisen taistelukohtauksen" Las Vegas -showtytön, strutsin ja pöytälampun kesken, jonka Gerber laajensi 90-luvun lopulla kokonaiseksi sarjakuvaksi.

Muita mainitsemisen arvoisia tarinoita ovat mm. Howardin hermoromahdusta seuraava mielisairaalareissu, jossa vierailee itse rockbändi Kiss; sensuuria ja sievistelyä kritisoiva numero 21, jonka maailman saastasta puhdistava hymiönaamainen Soofi-ryhmä on kuin suoraan Grant Morrisonin Doom Patrolin sivuilta ja Howardin muuttuminen ihmiseksi numeron 19 tarinassa "Howard the Human".

Ikimuistoisia ovat myös Howardin kohtaamat sivuhahmot ja vastustajat: Turnip-Man, The Kidney Lady, arkipäiväisen taikuuden mestarin Dr. Angstin johtama kurja superrosvojoukko Band of the Bland, kantrilaulaja Dreyfus Gultch, Joon Moon Yucin johtama Yuccies-uskonlahko, puhevikainen uskovainen Winda Wester, epäonnistunut taiteilija ja lyhytaikaisen superroiston uran tekevä Paul Same sekä likasankojournalistista superroistoksi muuttunut Dr. Bong.

Suurimman osan Howard the Duckin seikkailuista kuvitti loistava Gene Colan, jonka kynänjälkeä nähtiin aikaisemmin myös mm. Daredevilissä, Doctor Strangessa ja rakastetussa 70-luvun kauhuklassikossa Tomb of Draculassa. Hän piirsi Howardia ympäröivän maailman dynaamisen realistisesti ja istutti ankan siihen, ei piirrossarjamaisena, vaan surrealistisena osana todellisuutta. Erityisen taitava Colan oli valon ja varjon vuorottelun tunnelmallisessa käyttämisessä. Muita Howardin parissa työskennelleitä kuvittajia olivat Mayerikin ja Brunnerin lisäksi mm. legendaarinen Sal Buscema sekä myöhemmin Frank Millerin kanssa klassisissa Daredevileissä ja Dark Knight Returnsissa työskennellyt Klaus Janson.

Lopulta Gerber sai potkut Marvelilta vuonna 1978. Hän oli vuonna 1977 aloittanut yhdessä Colanin kanssa Howard the Duck -sanomalehtistripin. Sopimusongelmien takia kuvittaja Colan sai työstään palkkaa jopa kuukausia strippien julkaisun jälkeen, josta Gerber suuttui. Marvel puolestaan syytti Gerberiä jatkuvasta aikataulusta myöhästymisestä. Riita paheni ja johti sekä Gerberin potkuihin että myöhemmin 80-luvun alussa oikeusjuttuun, jossa taisteltiin siitä, kuka omisti Howard the Duckin.** Lopulta Gerber sai rahallisen korvauksen ja Marvel piti hahmon oikeudet.

Gerber jätti Howard the Duckin sarjakuvan numero 27 jälkeen, mutta se jatkui vielä numeroon 31 asti erinäisten vierailijoiden kirjoittamana. Lyhyen aikaa vesilintu esiintyi mustavalkoisessa Howard the Duck Magazinessa. Howardin omaa lehteä julkaistiin vielä kaksi numeroa vuonna 1986, kunnes se lopetettiin numeroon 33. Tästä eteenpäin Howard the Duck esiintyi silloin tällöin Marvel-lehdissä mm. Gerberin itsensä kirjoittamana Sensational She-Hulkissa 80-luvulla ja omassa minisarjassaan vuonna 2001.

Onnettomin episodi hahmon historiassa oli epäilemättä surkea ja totaalisesti flopannut vuonna 1986 ilmestynyt itsensä George Lucasin tuottama Howard the Duck -elokuva (suom. Howard – uuden ajan sankari). Aikaisemmin mm. Indiana Jones ja tuomion temppeli- sekä Svengijengi '62 -elokuvia käsikirjoittanut aviopari Willard Huyckin ja Gloria Katzin ideoimassa rainassa muuteltiin Howardin persoonaa kiltimmäksi ja keskityttiin juonen sijaan erikoistehosteisiin. Nekin epäonnistuivat surkeasti. Lopputuloksena oli taideteos, joka löytyy useimmilta "kaikkien aikojen huonoimmat elokuvat" -listoilta. Sanomattakin on selvää, ettei leffalla ollut juuri mitään tekemistä Gerberin sarjakuvan kanssa.

Howard the Duckissa ei ole kyse helpoista nauruista ja silmänkääntötempuista, saati sitten kääpiöstä pökkelössä ankkapuvussa. Gerberin Howard on samalla sekä ikuinen ulkopuolinen että hänen tarinoidensa jokamies. Sekopäisessä maailmassa ja mielipuolisten hahmojen keskellä vain toisesta ulottuvuudesta saapunut ankka saattaa toimia järjen äänenä. Howardin kyynisyyden ja pessimismin alle piiloutuu yhtä paljon humaaniutta, myötätuntoa ja oikeudenmukaisuutta kuin supersankareilla konsanaan. Gerberille Howard oli ennen kaikkea väline, jonka avulla hän saattoi tuoda valoon yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksia ja ihmisten itsekkyyden, teennäisyyden, vallanhimon ja puhtaan irrationaalisuuden. Kuin kenen tahansa meistä, Howard The Duckin yksinkertainen, mutta vaikeasti tavoitettava pyrkimys on löytää paikkansa oudossa ja vihamielisessä maailmassa. Loppujen lopuksi Howard the Duck on kertomus tästä etsimisestä. Se on kertomus elämästä.

Toisin kuin ankan maineen lähestulkoon pilannut elokuva, Howard the Duck -sarjakuva ei ole tällä hetkellä helposti saatavilla – sekä Gerberin kirjoittamat numerot kokoava mustavalkoinen Essential Howard the Duck, Vol. 1 (2002) (Vol. 2:ta ei olla tähän mennessä julkaistu) että kallis kovakantinen (ja hieman laajempi) värijulkaisu Howard the Duck Omnibus (2008) on kumpikin myyty loppuun ajat sitten. Oman kappaleeni Essential Howard the Duckia sain metsästettyä eBaysta, joka taitaa olla varmin keino saada kirja itselleen. Tarpeetonta kai sanoa, että tämän klassikon tulisi olla ja pysyä kauppojen hyllyillä.

* Tapaus on inspiroinut useampiakin muusikoita. Randy Newman kirjoitti joesta vuonna 1972 kappaleen Burn On, R.E.M. vuonna 1986 Cuyahogan ja Adam Again vuonna 1992 Fire on the Riverin.

** Vielä tänäkin päivänä suuret amerikkalaiset sarjakuvakustantamot omistavat heille työtä tehneiden tekijöiden luomat hahmot. Käytäntöä alettiin vähitellen kyseenalaistaa 70-luvun puolivälissä, jolloin Gerberin lisäksi mm. Teräsmiehen luojat Jerry Siegel ja Joe Shuster penäsivät oikeusteitse hyvitystä vuonna 1938 luomastaan hahmosta. Silti käytäntö on yhä voimassa.

PS. Jotta blogiin saadaan vähän musiikkiakin, tässä Pretenders-klassikko Precious vuodelta 1980, jonka lyriikoissa Clevelandista kotoisin oleva Crissie Hynde mainitsee Howardin: "And Howard the Duck and Mr. Stress both stayed/ Trapped in a world that they never made/ But not me, baby, I'm too precious."