torstai 7. heinäkuuta 2011

Eddie Vedder: Ukulele Songs

Levyllinen lauluja ukulelella säestettynä ei ehkä ole ensimmäinen musiikillinen projekti, joka tulisi mieleen, kun puhutaan Eddie Vedderistä, raspikurkkuisesta rock-sankarista, joka on jo vuodesta 1990 purkanut maskuliinista angstiaan legendaarisen Pearl Jamin riveissä. Hänen musiikkiinsa syvällisemmin tutustuneet kuitenkin tietävät Vedderillä olevan myös herkempi, jopa trooppisen letkeä puoli, joka on näyttäytynyt niinkin aikaisin kuin vuonna 1996 julkaistulla No Codella. Silti oli hiukan yllättävää (ja näin ollen kiehtovaa) kuulla, että Vedderin ensimmäinen varsinainen soololevy tulisi koostumaan "ukulelelauluista".

Pikkuinen havaijilaisinstrumentti ukulele ei kenties ole yleisin rockin ilmaisuväline. Tämä 1800-luvulla portugalilaisten siirtolaisten mukanaan tuoma pientä nelikielistä kitaraa muistuttava soitin koki suuret suosion hetkensä Havaijin ulkopuolella ennen toista maailmansotaa, jolloin se piti samaa paikkaa musiikkimaailmassa, jonka myöhemmin nappaisi kitara. Ukulele oli helppo kantaa mukana, suhteellisen halpa ja verrattain helppo oppia soittamaan.

60-luvulla ukulelen suosio oli kuitenkin romahtanut kitaran ansiosta, josta tuli innokkaiden amatöörimuusikoiden uusi suosikkisoitin. Popkulttuurimuistoissa ukulele tunnettiin lähinnä Marilyn Monroen roolihahmon Sugar Kanen viehkeästä käsittelystä elokuvassa Piukat paikat (1959) ja eksentrisen laulajatähden Tiny Timin hitistä Tiptoe Thru' the Tulips vuodelta 1968. Ukulele ponnahti välillä esiin vuosien varrella mm. 90-luvun alussa "speed metal ukulele" -yhtye Uke Til U Puken muodossa. Yleensä sitä ei ollut tapana pitää vakavasti otettavana instrumenttina, vaan leluna tai humoristisena rekvisiittana. Matka jazz-muusikoiden suosiosta uutisten loppukevennyksiin oli ollut pitkä.

2000-luvulla ukulele on noussut uuteen suosioon etenkin edesmenneen havaijilaismuusikko Israel "Iz" Kamakawiwo'olen ansiosta. Kamakawiwo'olen useissa elokuvissa kuullusta Over the Rainbow/ What a Wonderful World -potpurista tuli hitti etenkin YouTuben ansiosta. Nykyään kyseinen palvelu on pullollaan eri laulujen ukuleleversioita.

Kamakawiwo'olen tavoin Vedder ottaa ukulelensa tosissaan – mistään huumorilevystä tai ironisesta hassuttelusta ei ole kyse. Ukulele Songsin laulut ovat Pearl Jamin mahtipontiseen rockiin verrattuna kevyitä, mutteivät kepeitä: levyn ote on lempeä, mutta vakava.



Levyn aloittavan Can't Keepin Vedder on levyttänyt yhtyeensä kanssa (Riot Act -levylle vuonna 2002), ja se tekee selväksi kuinka kaukana Pearl Jamin musiikista tällä levyllä liikutaan. Albumin musiikillinen ilme on yksinkertaisesti sanottuna pelkistetty. Useimmissa kappaleissa Vedder säestää itseään pelkällä ukulelella. Silloinkin, kun mukana on jouset, kuten albumin ensimmäisessä singlessä ja huippukohdassa Longing to Belongissa, tai duettokumppanina Cat Powerin Chan Marshall, kuten Tonight You Belong to Messa, vaikutelma on vähäeleinen. Yksinkertaisuus on sekä Ukulele Songsin vahvuus että heikkous: toisaalta albumin soundi on viehättävä, mutta yllätyksiä sillä ei kuulla.


Ukulele Songsin laulujen lyriikat kertovat pääosin rakkaudesta. Parhaimmillaan Vedder on varsin lumoava ja liikuttavan romanttinen:

"I dream of circles perfect
Eyes within your face
My heart's an open wound that
Only you replace
And though the moon is rising
Can't put your picture down" (Longing to Belong)

tai

"It's no shame that
Love's a game that
I can only play with you
What I'm saying
Is I'm here waiting for you" (Satellite)

ja

"Nothing ever goes my way
But with you here, that all will change
Suddenly I'm a new born child
And I'm ready to live a while with you
There's so much left to do" (You're True)


Sydänsurujakin levyltä löytyy mm. kauniilta Sleeping By Myselfiltä ja, kuten arvata saattaa kappaleen nimestä, Broken Heartilta. Vanhanaikaisesti keinahteleva Without You hohkaa kaihoisaa kaipausta ("For every wish I hold a star/ That goes on and set in the dark/ There is a dream I’ve dreamt about you/ From afar I lie awake").


 Vedderin omien laulujen lisäksi levyltä löytyy useita lainakappaleita. Näistä parhaiten toimivat Felice ja Bordelaux Bryantin kantriklassikko Sleepless Nights ja edellä mainittu Marshallin kanssa duetoitu Tonight You Belong to Me, popklassikko vuosimallia 1926. Dream a Little Dream of Men luulisi sopivan Vedderille loistavasti, mutta jotenkin hutaisten vedetty versio jättää kylmäksi.

Kaiken kaikkiaan Ukulele Songs on kuitenkin lumoavan vahvatunnelmainen levy. Sen simppelin koskettavat laulut eivät tunnu aivan kuuluvan tähän päivään. Ne ovat kuin kaikuja jostain menneestä, jostain toisaalta. Mies laulamassa ukulelensa kanssa pieniä, sydämestään tulvivia lauluja rakkaudesta, sydänsurusta ja elämästä yleensä. Jos sitä pientä hiukan hassua soitinta ei oteta lukuun, niinhän sitä on yleensä tapana musiikissa tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...