Mahdottoman laiha vuoristofolkyhtye tuijottavine silmineen, pääkallokasvoinen aave-mariachi-orkesteri, unohdettu sielu yksin kitaransa kanssa pikaruokakääreiden peittämässä huoneessaan, psykedeelinen rockyhtye väriloistossa, joka sattuu silmiin, soittorasia keskellä puutarhaa, joka paljastuu loputtomaksi labyrintiksi... Neutral Milk Hotelia ja sen parasta levyä In the Aeroplane Over the Seata on vaikea kuvailla muuten kuin mielikuvin. Ilmestyessään vuonna 1998 tämä yhtyeen toinen albumi meni monilta ohi, mutta vuosien saatossa se on noussut yhdeksi 90-luvun kulttiklassikoista. Se on myös toistaiseksi viimeinen sana yhtyeen ainoan varsinaisen jäsenen, Jeff Mangumin, suusta. Menestyksen ja parrasvalojen sijaan Mangum on tarjoillut yli kymmenen vuoden ajan vain muutaman konsertin rikkomaa hiljaisuutta.
Kuten Phil McCullenin kirjoittama Neutral Milk Hotelin virallisten nettisivujen biografiaksi tarjoama artikkeli asian muotoilee: "Neutral Milk Hotel on enemmän konsepti kuin bändi. Tämä Jeff Mangumin pään sisälle lukitun mielikuvituksen tuote on sekä ollut bändi että tulee olemaan bändi, mutta se saattaa olla myös Jeff ja muutama kaveri tai jopa Jeff ja joitakin huonekaluja, joilla on erikoisia akustisia ominaisuuksia." Neutral Milk Hotel sai alkunsa Mangumin levytysprojektina 1980 ja -90 -lukujen taitteessa. Hän oli osa Elephant 6 -muusikkokollektiivia, johon kuului mm. sellaisia 90-luvulla indiemusiikin grungesta kohti psykedeelistä poppia uudistaneita bändejä, kuten The Apples in Stereo ja Olivia Tremor Control. Kollektiivin perustivat alun perin pienessä Rustonin kaupungissa lapsuudenystävät Robert Schneider (The Apples in Stereo), Bill Doss (Olivia Tremor Control, Sunshine Fix), Will Cullen Hart (Olivia Tremor Control, Circulatory System) ja Mangum. 90-luvun lopulla siihen kuului perustajiensa bändien lisäksi sellaisia aikansa kulttisuosikkeja, kuten Beulah, Elf Power ja Of Montreal. Yhteistä bändeille oli tekniikan rajoittama, mutta mielikuvituksen vapauttama lo-fi-estetiikka, reipas tee-se-itse-henki ja villit psykedeeliset visiot. Useimmat yhtyeet yhdistivät tarttuvat melodiat kunnianhimoiseen taiteellisuuteen ja kokeellisuuteen.
 |
| Neutral Milk Hotel (Mangum vasemmalla) |
Elephant 6:n alkuvaiheessa se oli olemassa yhtä paljon perustajiensa päiden sisällä kuin todellisuudessa. Mangum, Schneider, Doss ja Hart nauhoittivat omia levyjä kasettinauhureilla ja neliraitureilla, piirsivät niille kannet ja kirjoittivat takakansitekstejä. Joskus levystä saattoi olla olemassa vain yksi kappale, mutta mielikuvituksessaan ystävykset loivat jo omaa imperiumiaan. Myös Mangumin ja Neutral Milk Hotelin musiikillinen taipale alkoi kotinauhoituksina. 80- ja 90-lukujen taitteessa Mangum alkoi julkaista demokasetteja Milk-nimellä ja 90-luvun alkupuolella hän jatkoi samaa Neutral Milk Hotel -aliaksen suojissa. Vuonna 1994 oli vuorossa "yhtyeen" ensimmäinen kaupallinen julkaisu: ep Everything Is..., mutta Neutral Milk Hotel ei ollut oikea bändi vielä silloinkaan, kun se vuonna 1996 julkaisi debyyttialbuminsa On Avery Island.
Konseptialbumit tai ainakin levyt, jotka vaikuttivat konseptialbumeilta, olivat poikkeuksellisen tavanomaisia Elephant 6 -bändien keskuudessa. Sellainen oli myös On Avery Island. Mistä albumin technicolor-väreissä leiskuva karusellimainen lo-fi-pop mahdollisesti kertoi, oli vaikeammin määriteltävissä. Mangumin tekstit olivat alusta asti kiehtovia, mutta enemmänkin surrealistisia välähdyksiä kuin loogisia tarinoita. Ne noudattivat unen logiikkaa, joskin aina ei voinut olla varma olivatko ne unia vai painajaisia.
Monet Neutral Milk Hotelin soundin peruspilareista olivat paikallaan jo sen ensilevyllä. On Avery Islandin musiikki rakentui Mangumin hoilottavasta äänestä, kauniista/synkistä folkmelodioista, torvista ja yllättävistä mölypurkauksista. Se oli kiehtova yhdistelmä folkia, psykedeliaa, indiepoppia ja punkia.
On Avery Islandilla musiikista vastasivat suurimmilta osin Mangum itse ja Robert Schneider. Apuna oli vain kahden hengen torvisoittokunta ja Lisa Janssen säröbassossa parilla raidalla. Pian levyn julkaisun jälkeen Neutral Milk Hotelista kuitenkin tuli viimein oikea yhtye, kun siihen liittyivät rumpali Jeremy Barnes, torvisoittaja Scott Spillane ja mm. banjoa, haitaria ja sahaa soittanut Julian Koster. Robert Schneider pysyi mukana levytyskokoonpanossa sekä vastasi tuotannosta.
On Avery Island oli lupaava levy, mutta sillä Mangumin kappaleet eivät vielä olleet saavuttaneet taiteellista lakipistettään, eikä albumin tuhnuinen soundi tehnyt oikeutta hänen kunnianhimoisen yksilölliselle visiolleen. In the Aeroplane Over the Sealla heikkoudet oli korjattu, ja Mangum loi mestariteoksensa ja yhden 90-luvun hienoimmista albumeista.
 |
| Anne Frank |
|
In the Aeroplane Over the Sea oli sekin konseptilevy. Mangumin mukaan levy oli hakenut inspiraationsa kuuluisasta päiväkirjastaan tunnetun Toisen maailmansodan aikana natseja piileskelleen Anne Frankin elämästä. Frankin tarina vilahtelee levyn laulujen surrealistisissa mielikuvissa ja pirstaloituneissa tarinoissa, mutta mitenkään kirjaimellinen In the Aeroplane Over The Sean suhde Frankin tarinaan ei ole.
Mangumin lauluissa välähtelevät lapsuuden traumat, painajaiset, rakkaus sekä lihallisessa että idealisoidussa muodossaan, elämä, kuolema, Jumala, suru ja onni. Levyn aloittava The King of Carrot Flowers Pt.1 kertoo lapsuuden leikeistä, ystävyydestä, perheväkivallasta ja seksuaalisuuden heräämisestä kiehtovan unenomaisin sanankääntein:
”When you were young
You were the king of carrot flowers
And how you built a tower tumbling through the trees
In holy rattlesnakes that fell all around your feet
And your mom would stick a fork right into daddy's shoulder
And your dad would throw the garbage all across the floor
As we would lay and learn what each other's bodies were for”
Kappale sulautuu suoraan osiin kaksi ja kolme, joissa Mangumin yksinkertainen haitarin säestämä folk-kappale muuttuu ensin surumieliseksi torven johdattelemaksi meksikolaiseksi kansanlauluksi ja siitä meluisaksi säröbassojamiksi.
Valssin tahdissa kauniisti lipuva levyn nimikappale sisältää Mangumin kauneimpia riimejä:
”What a curious life we have found here tonight
There is music that sounds from the street
There are lights in the clouds
Anna's ghost all around
Hear her voice as it's rolling and ringing through me”
Elämän (ja kuoleman) perusasioita pohditaan:
”And one day we will die
And our ashes will fly from the aeroplane over the sea
But for now we are young
Let us lay in the sun
And count every beautiful thing we can see”
Lopulta kuitenkin unelmat sekoittuvat painajaisiin Mangumille tyypillisellä tavalla:
”Now how I remember you
How I would push my fingers through
Your mouth to make those muscles move
That made your voice so smooth and sweet”
Mangum johtaa jälleen yhtyettään akustisella kitaralla taustallaan surumielisen yksinäinen, kenties hieman juopunut torvi duetoimassa Julian Kosterin lohduttomasti valittavan sahan kanssa.
Päähenkilönsä tavoin Two-Headed Boy on rumankaunis, pelottava, mutta samalla toismaailmallisen kiehtova. Mangumin äänessä alkaa olla jotain nyrjähtänyttä, huolestuttavaa. Hänen runoutensa on kerrassaan pyörryttävää:
”Two-headed boy
Put on Sunday shoes
And dance round the room to accordion keys
With the needle that sings in your heart
Catching signals that sound in the dark
Two-headed boy
With pulleys and weights
Creating a radio played just for two
In the parlor with a moon across her face
And through the music he sweetly displays”
Mystistä kauneutta seuraa kuitenkin aina jokin pimeä, kuin juuri ja juuri varjoissa havaittava luonnoton liike:
”Silver speakers that sparkle all day
Made for his lover who's floating and choking with her hands across her face
And in the dark we will take off our clothes
And they'll be placing fingers through the notches in your spine”
”And when all is breaking everything that you could keep inside
Now your eyes ain't moving now
They just lay there in their climb”
Laillani Anne Frankin päiväkirjaa lukemattomille levyn yhteys Frankin tarinaan ei välttämättä heti aukea, mutta surun, kuoleman, seksuaalisuuden ja kaipauksen teemat ovat helposti havaittavissa. Signaalien kuuntelu pimeässä voi viitata Frankin perheeseen kuuntelemassa radiota pienessä salahuoneessaan, josta pommitusten varalta on sammutettu valot. Tässä ja useissa levyn lauluissa esiintyvä heräävän seksuaalisuuden teema saattaa viitata Anne Frankin suhteeseen Peter van Pelsiin, nuoreen tuttavaperheen poikaan, jonka kanssa hän suuteli ensimmäisen kerran. Lopulta Two-Headed Boy muuntautuu The Foolin hautajaismarssiin, jossa surun lisäksi hohtaa hauras toiveikkuus.
Sitä edeltävän herkkyyden jälkeen rujo Holland, 1945 tuntuu melkein rivolta. Pian se paljastuu meluisuudestaan huolimatta jälleen yhdeksi kauniiksi osaksi albumin palapeliä. Se kertoo In the Aeroplane Over the Sean kappaleista kenties suorimmin Anne Frankista. Hollanti oli hänen asuinpaikkansa ja 1945 kuolinvuotensa. Anne Frank kuoli vain muutamaa viikkoa ennen kuin brittijoukot vapauttivat Bergen-Belsenin keskitysleirin:
”The only girl I've ever loved
Was born with roses in her eyes
But then they buried her alive
One evening, 1945
With just her sister at her side
And only weeks before the guns
All came and rained on everyone”
Kappale hohkaa surua, katumusta ja menneisyyden levottomia aaveita. Mangum ei kykene sovittamaan yhteen ihmiskunnan kykyä sekä uskomattomaan hyvyyteen ja kauneuteen että mielettömään julmuuteen ja pahuuteen:
”The Earth looks better from a star
That's right above from where you are
He didn't mean to make you cry
With sparks that ring and bullets fly
On empty rings around your heart
The world just screams and falls apart”
”Indentions in the sheets
Where their bodies once moved but don't move anymore
And it's so sad to see the world agree
That they'd rather see their faces fill with flies
All when I'd want to keep white roses in their eyes”
Communists Daughter sisältää sekä raukeaa levollisuutta että pornografista seksuaalisuutta:
”Sweet communist
The communist daughter
Standing on the sea-weed water
Semen stains the mountain tops”
Lyhyen kappaleen visiot ovat lopulta lähes apokalyptisen rivoja, kuulaan trumpetin soidessa taustalla:
”Cars careening from the clouds
The bridges burst and twist around
And wanting something warm and moving
Bends towards herself the soothing
Proves that she must still exist
She moves herself about her fist”
Oh Comely aaltoilee synkästi, nyrjähtäneesti. Pitkä kappale lipuu tuskasta ja masennuksesta suoranaiseen kauhuun:
”Oh comely
I will be with you when you lose your breath
Chasing the only
Meaningful memory you thought you had left
With some pretty bright and bubbly terrible scene
That was doing her thing on your chest”
Yksinäisyyden, pettymykset ja petturuuden voi voittaa musiikin voimalla, tulikin se sitten ”pimeiltä stadioneilta”:
”Your father made fetuses with flesh-licking ladies
While you and your mother were asleep in the trailer park
Thunderous sparks from the dark of the stadiums
The music and medicine you needed for comforting
So make all your fat, fleshy fingers to moving
And pluck all your silly strings
And bend all your notes for me
Soft, silly music is meaningful, magical”
Äkkiä ollaankin taas sodan kauhujen keskellä, keskitysleirien ruumiskasoissa:
”I know they buried her body with others
Her sister and mother and 500 families
And will she remember me 50 years later?
I wished I could save her in some sort of time machine”
Jotenkin Mangum ja hänen yhtyeensä onnistuvat tekemään tästäkin yli 8-minuuttisesta valitusvirrestä vavahduttavaa musiikkia. Epäilemättä se on kuitenkin albumin vaikeimmin sulatettava kappale.
Meluisa säröbasson avulla pörisevä Ghost pohtii eriskummallisten visioiden seassa tuonpuoleista. Jossain laulun hermostuneesti tärisevän ja sekavan muodon alla on tarttuva pop-kappale, mutta Mangum on tällä kertaa piilottanut melodiansa liiankin hyvin.
In the Aeroplane Over The Sean alkupuolisko on niin väkevä, ettei sen toinen puolisko voi pärjätä vertailussa. Erityisen tarpeeton on tuttuja musiikillisia motiiveja toisteleva nimetön instrumentaali (tai oikeastaan sen nimi on ”untitled”). Merkittävintä siinä on lead-instrumentti, joka kuulostaa epäilyttävästi harvoin rock-levyillä tavattavalta säkkipilliltä.
Levyn päättää Two-Headed Boy Pt. 2, joka nimestään huolimatta ei muistuta loppukaneettiaan lukuun ottamatta sisarkappalettaan. Sopivasti se on surumielinen, mutta kaunis elegia. Tuonpuoleisesta Anne Frank kehottaa eloon jäänyttä isäänsä jatkamaan elämäänsä:
”Daddy, please, hear this song that I sing
In your heart there's a spark that just screams
For a lover to bring
A child to your chest that could lay as you sleep
And love all you have left like your boy used to be
Long ago wrapped in sheets warm and wet”
Rakkaudessa saattaa piillä ihmisen elämän ikuisten mysteerien vastaus:
”In my dreams you're alive and you're crying
As your mouth moves in mine, soft and sweet
Rings of flowers around your eyes and I'll love you
For the rest of your life”
Kuitenkin kappaleen viimeisen säkeen sanoma on kumman lohduton. Rakkaus kauan aikaa sitten kuollutta traagista nuorta tyttöä kohtaan taitaa sittenkin olla kovasti helpompaa kuin rakkaus tosielämässä:
”Two headed boy, she is all you could need
She will feed you tomatoes and radio wires
And retire to sheets safe and clean
But don't hate her when she gets up to leave”
In the Aeroplane Over The Sean lopussa kuulostaa siltä kuin ennen nauhan loppumista Mangum laskisi kolahtaen kitaransa käsistään. Ääni kuulostaa nyt vuonna 2011 symboliselta. Ikään kuin tämän vuoroin pakahduttavan kauniin, vuoroin romuluisen ruman, vuoroin pelottavan ja vuoroin ystävän lailla lohduttavan, vuoroin pohjattoman synkän ja hohtavan toiveikkaan mestariteoksen jälkeen ei ollut enää mitään lisättävää. Neutral Milk Hotel kiersi levyn jälkeen ahkerasti, sitten eräänä päivänä kiertue loppui, ja samalla vaimeni myös musiikki Mangumin päässä. Kun häneltä myöhemmin kysyttiin aikooko hän tehdä vielä levyjä, Mangumin vastaus oli epämääräinen: ”En tiedä. Olisihan se kivaa, mutta joskus vähän epäilen sitä.”
Kivaa se todella olisi, muttei ehkä välttämätöntä. In the Aeroplane Over the Sea on sellainen lähes virheetön mestariteos, jollaista taiteilijoiden kohdalle ei osu välttämättä kertaakaan eliniän aikana. Traagista toki on, että Mangumin palkintona saattoi olla hulluus, yksinäisyys ja köyhyys. Onneksi ei kuitenkaan unohdus. Vuosien varrella In the Aeroplane Over the Sea on ansainnut vankan aseman yhtenä 90-luvun hienoimmista albumeista. Se ei tule koskaan sopimaan valtavirran viralliseen tarinaan grungen, brittipopin, Spice Girlsien ja gangsta rapin vuosikymmenestä, mutta useimmat kuulijat se vangitsee eliniäksi. Se on levy, joka on sekä mysteeri että vastaus samassa paketissa
